Merikarvia

Merikarvia (ruots. Sastmola) on Suomen kunta joka sijaitsee Satakunnan maakunnassa. Kunnassa asuu 3 344 henkilöä. Kunnan pinta-ala on 1 246,25 km2, josta 4,62 km2 on sisävesiä ja 795,59 km2 merialueita. Väestötiheys on 7,5 asukasta/km2. Merikarvian naapurikunnat ovat Isojoki, Kristiinankaupunki, Pomarkku, Pori ja Siikainen.

Merikarvian seurakunta perustettiin 1639, sen erottua Porin ja Ulvilan seurakunnasta. Pitäjänhallinto alkoi 1647 ja kunnallishallinto 1865.

Merikarvian vaakunan on suunnitellut Carolus Lindberg ja se on vahvistettu vuonna 1951.

Nykyisen Merikarvian kunnan alueella on ollut asutusta jo noin 1800 eaa. Tämän vahvistavat esinelöydöt, joita on sekä Satakunnan museossa että Kansallismuseossa. Lisäksi kunnan alueelta on löytynyt useita pronssikautisia ja rautakaudelle ajoittuvia kiviröykkiöhautoja. Suurin yhtenäinen röykkiöhauta- eli ns. hiidenkiuasalue Merikarvialla sijaitsee Tuorilassa. Pronssikaudelta Merikarvialta ei ole esinelöytöjä, vaikka on selvää että alueella on silloinkin ollut asutusta.

Merikarvialle johti myös erätie Sastamalasta, nykyisen Mouhijärven alueelta. Tämä eränkäynti on luultavasti alkanut samaan aikaan kun Sastamalaan on vakiintunut pysyvä asutus noin vuosina 400–800. Nimestä Sastamala oletetaan myös juontuvaksi Merikarvian ruotsinkielinen nimi Sastmola. Merikarvialle siirtyi myös ruotsalaisperäistä asutusta 1200-luvun loppupuoliskolla. Merikarvia sijoittui Etelä-Pohjanmaan ruotsalaisen asuttamisen äärimmäiseen eteläreunaan. Ruotsalaista asutusta Suomeen levitti erityisesti Birger-jaarli. Merikarvian varhaisimpien kylien Kasalan, Riispyyn, Ala- ja Ylikylän sekä Köörtilän synty ajoittuu myös 1200-luvun loppuun tai 1300-luvun alkuun.

Merikarvian alueen ei uskota koskaan kuuluneen kirkollisesti Sastamalaan. Tätä tukee myös toisen Sastamalan eräalueen, Närpiön, kuuluminen Ulvilan emäkirkkoon keskiajalla ja uuden ajan alussa. Merikarvialla oli jo katolisella ajalla nykyisen noin 1899 valmistuneen kirkon paikalla pieni rukoushuone, josta on säilynyt kaksi puista pyhimyksenkuvaa. Oma pappi Merikarvialle saatiin vasta, kun Merikarvian seurakunta vuonna 1639 erosi Ulvilan seurakunnasta. Uusi kirkko vanhan rukoushuoneen tilalle rakennettiin 1776 ja ristittiin silloisen kuningattaren Sofia Magdalenan mukaan. Sen tilalle rakennettiin nykyinen kirkko vuosina 1898 ja 1899. Nykyinen kirkko on Suomen suurin ympärivuotisessa käytössä oleva puukirkko.

Merikarvialla kukoisti 1700-luvun loppupuolella myös herännäisyysliike, jonka keskushahmo oli Anna Rogel. Anna syntyi vuonna 1751 ja oli koko ikänsä sairaalloinen. Elämänsä loppupuolella, vuoden 1770 jälkeen, hän alkoi saarnata sairasvuoteeltaan ja jatkoi sitä 14 vuotta kuolemaansa asti vuonna 1784. Annaa tultiin kuuntelemaan niinkin kaukaa kuin Ruotsista asti. Rogelin talon vieressä kalliolla on Annalle pystytetty muistokivi.

Merikarvialla toimi 1800-luvulla useita sahoja. Puutavaraa kuljetettiin laivoilla, mistä tulee myös Merikarvian vaakunan fregatti. Merikarvian varhaisen teollisuuden tunnetuin nimi on Antti Ahlström. Ahlström toimi laajalti eri aloilla suurimmassa osassa Suomea. Ahlströmillä oli suuri merkitys Merikarvian kansansivistykselle, sillä hän maksoi 1874 kunnan ensimmäisen kansakoulun, joka on sittemmin purettu.

Toinen merikarvialaisille tärkeä tulonlähde oli kalastus. Kalastuksen ulkomerellä mahdollisti niin kutsuttu rääkipaatti, tavallisesti pituudeltaan 10–12 kyynärää. Paatissa oli yhdestä kolmeen mastoa. Merikarvialaisia rääkipaatteja esitellään myös Arvo Salon Ouraoopperassa, joka sai kantaesityksensä Merikarvialla Krookan rannassa vuonna 2002. Paatteja on myös esillä Merikarvian Kalastusmuseossa.

Merikarviaa nosti kulttuuriselle kartalle kirjailija Matilda Roslin-Kalliola, jonka kotitalo on nykyisin museo. Hän syntyi 1837 ja aloitti kirjallisen uransa kirjoittamalla lyhyitä lehtijuttuja amerikansuomalaisiin lehtiin ja Satakuntaan. Näistä hän siirtyi novelleihin, joita kirjoitti useita vuosien 1896 ja 1903 välillä. Ensimmäisen romaanin Inkeri varhaisin versio on jo vuodelta 1889. Muistelmat Varjoja julkaistiin alun perin Satakunnassa jatkokertomuksena vuosina 1889 ja 1890 nimimerkillä Tyyne Alho. 1890 ilmestyi myös Joulu autiolla karilla. Roslin-Kalliola käytti useita nimimerkkejä kuten Rikka ja Tapani Tarkka. Matilda Roslin-Kalliola kuoli vuonna 1923.

..